Sujuva arki koiran kanssa

10.02.2019

Mistä sinun mielestäsi muodostuu toimiva arki koiran kanssa? 

Mitä toimiva arki pitää sisällään?

Minulle koirat ovat kavereita ja ystäviä jokapäiväisessä arjessa. Ne ovat kavereitani lenkillä, lasten mukana läksyjen teossa. Ne ovat meidän mukana kauppareissulla ja usein lomamatkoilla. Jotta koiran mukana ottamisesta ei tulisi kenellekään lisää stressiä, vaan kaikki kokevat koiran olon mukavaksi ja koira itse olisi tilanteissa mukana rauhallinen ja stressitön, vaatii tämä koiran kouluttamista. Totuttamista jo pennusta erilaisiin ympäristöihin, kulkuvälineisiin ja ihmisiin. Pennun sosiaalistaminen on tärkeää, eikä sitä voi koskaan liikaa korostaa.

Arki on sujuvaa koiran kanssa, kun koiran mukana olosta ei tarvitse tehdä erillistä numeroa

Koiran koulutus ja sosiaalistaminen pentuna lisäävät koiran onnellisuutta. Ne lisäävät myös koiran elämään lisää aktiviteettiä, jos ne pääsevät osallistumaan enemmän perheen arkeen. On hyvä tiedostaa jo koiraa hankkiessa, että koulutukseen on hyvä varata aikaa arjessa. Kouluttamisen voi jakaa pieniin palasiin arjen keskelle. Arjessa on paljon tilanteita joissa voi ja pitääkin kouluttaa koiran käytöstä haluamaamme suuntaan.

Koira käyttäytyy aina omasta mielestään oikein ja jotta se osaisi toimia meidän haluamallamme tavalla on sellaista käytöstä vahvistettava. Tällaisia tapahtumia on arjessa paljon. Mikäli et halua koiran hyppivän ketään vasten, älä vahvista hyppimistä vaan vahvista käytöstä jollaista haluat koirasi toimivan tilanteessa esim. Istumista.

Mieti siis arjessa tilanteita, joissa olet koirasi kanssa. Jokainen tilanne on koulutustilanne ja jokaisessa tilanteessa voit vahvistaa jotain käytöstä. Mieti siis millaista käytöstä haluat koirallesi vahvistuvan. Miettimällä ja kuljettamalla nameja mukana saat arkeen paljon vahvistettua haluamaasi käytöstä. Lenkillä ohitustilanteita, ruokakupilla odottamista, ulos mennessä odottamista, lähellä pysymistä lenkillä. Tässä vain muutamia arjessa tarvittavia taitoja joita kouluttamalla ja vahvistamalla saatte yhdessä sujuvamman arjen.

Iloa yhteisiin hetkiin.

Paula 

© 2018 VerkkokoiratKaikki oikeudet pidätetään. Valokuvat: Riikka Holappa ja Timo Rautio  sekä Paula Halonen. Sivut: Businessmentorit Oy
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita